Viimeinen viikko täynnä poskipusuja

Aluksi päiviä oli 74, nyt jäljellä on enää yksi. Aika Barcelonassa on kulunut todella nopeasti, mutta olemme me paljon päässyt kokemaan ja näkemäänkin. 

Viimeisellä viikolla harjoittelussa pääsimme molemmat harjoittelemaan viime postauksessa mainitsemamme vauva-asiakkaan manuaalista hoitoa. Kummallakaan ei ollut ennestään kokemusta vauvoista, joten molemmille tilanne oli uusi ja mielenkiintoinen. Hoitotilanteessa fysioterapeutti näytti ja kertoi ensin, mitä tekee ja miksi. Pääsimme sen jälkeen kokeilemaan pään liikuttamista ja manuaalista kaulan venytystä. 

Viimeinen viikko työharjoittelussa on ollut haikea. Pitkin viikkoa, varsinkin tutuiksi tulleet asiakkaat, ovat hyvästelleet meitä kuullessaan tämän olevan viimeinen viikkomme. Espanjassa on tapana tervehtiessä ja hyvästellessä antaa poskisuudelmat kummallekin poskelle. Tästä syystä olemme pitkin viikkoa "vaihdelleet pusuja" asiakkaiden kanssa. He ovat olleet myös harmissaan, kun olemme kertoneet palaavamme Suomeen. Viimeisenä harjoittelupäivänä ei myöskään kyyneliltä säästytty, kun harjoittelun ohjaajamme antoivat arviointipaperimme ja kiittelivät kuluneesta harjoittelujaksosta. Vaikka koemme, ettei harjoittelu kehittänyt juurikaan ammatillista osaamistamme, jäämme kaipaamaan työporukkaa ja asiakkaita sekä yleisesti elämää Barcelonassa. Saimme kuitenkin manuaaliseen hoitoon uusia tekniikoita, joita voimme hyödyntää jatkossa. 

Asiat täällä ovat muuten sujuneet oikein mallikkaasti, mutta yhteydenpito yliopiston kanssa on ollut hieman haastavaa. Olemme olleet yhteydessä kuuteen eri henkilöön yliopistolla. Viesteihimme on saatettu vastata todella myöhään tai joskus ei ollenkaan. Toisinaan viesteihin vastasi ihan uusi henkilö. Yliopisto siis sijaitsee Vicissä, jonne on vähän yli tunnin junamatka. Olemme kolmesti käyneet yliopistolla, kaksi kertaa vaihdon alussa ja viimeisen kerran eilen. Yksi tapaaminen yliopistolla oli saapuvien opiskelijoiden koordinaattorin kanssa, joka esitteli meille koulua, koulun aktiviteettejä ja yleisesti Vicin kaupunkia. Tapaaminen oli mukava, mutta ei sinänsä hyödyttänyt meitä, koska emme asuneet Vicissä. Kaksi muuta tapaamista koski enemmän harjoittelua ja niiden kestot olivat 5-10 minuuttia. Ennen harjoittelua olevalla tapaamisella saimme arviointilomakkeet sekä sopimuspaperit ja tapaaminen olikin oikeastaan siinä. Eilisen tapaaminen meni puolestaan toisinpäin: palautimme paperit ja tapaaminen oli siinä. Koimme hieman turhauttavaksi lähteä matkustamaan alle 10 minuutin tapaamisen takia, mutta saimme kuitenkin asiat hoidettua. Olisi ollut mukavaa olla tiivimmin yhteyksissä koordinaattorien kanssa vaihdon aikana.

Kokonaisuudessaan harjoittelu on ollut todella antoisa kokemus, jota tulemme muistelemaan hyvillä mielen. Olemme saanet tutustua uusiin ihaniin ihmisiin ja heidän kulttuureihinsa. Olemme myös oppineet paljon espanjalaisesta (ja erityisesti katalonialaisesta) kulttuurista. Vaihdon alussa espanjan kielitaitomme ei ollut juuri kummoinen, mutta 10 viikon aikana saimme kartutettua välttämättömän kielitaidon, jotta pystyimme omatoimisesti hoitamaan asiakkaita espanjaksi. Yksi suurista saavutuksista oli, kun Jenni pääsi viimeisenä harjoittelupäivänä ohjaamaan harjoitteita asiakkaalle espanjaksi ja asiakas jopa ymmärsi, mitä hän yritti sanoa. 

Huomenna on siis aika palata takaisin Suomeen. Jäämme kaipaamaan tätä kaunista kaupunkia, sen kulttuuria ja ihmisiä. Viimeiset viikot ovat menneet hyvin ristiriitaisissa fiiliksissä kotiinlähdön suhteen. Koti-ikävää on ollut havaittavissa, mutta samalla halu jäädä pidemmäksi aikaa on myös läsnä. On kuitenkin kiva päästä kotiin ja viettämään joulua perheiden kanssa. 

Kiitos kaikille, jotka ovat seuranneet vaihtoamme blogin kautta. Kiitos myös oman koulumme vaihtokoordinaattorille, joka auttoi meitä pääsemään tänne. Tämä ei kuitenkaan ollut vielä tässä, vaan palaamme vielä huomenna viimeisen postauksen merkeissä!