Loppu häämöttää jo
Hei taas, pitkästä aikaa. Eilen havahduimme siihen, että vaihtoa on enää kaksi viikkoa jäljellä. Hurjaa, kuinka nopeasti aika on täällä kulunut ja kohta on jo aika lähteä takaisin kotiin.
Toissa viikolla työharjoittelussa ei tapahtunut juurikaan mitään uutta, joten tästä syystä viime viikolla jäi kirjoittelematta tänne. Viime viikko puolestaan oli tapahtumarikkaampi, joten asiaan:
Pääsimme kokemaan uutta harjoittelussa, kun asiakkaaksi saapui 2 kk vanha vauva. Perhe oli huomannut, että kaikissa kuvissa vauvan pää oli kiertyneenä oikealle puolelle. Tästä syystä he hakeutuivat lääkäriin, joka ohjasi fysioterapiaan. Vauvalla on siis lihaskireyttä kaulan lihaksissa oikealla puolella, johtuen huonosta asennosta kohdussa. Fysioterapiassa tavoitteena on rentouttaa ja venyttää manuaalisesti kaulan lihaksia. Yhtenä harjoitteena käytetään huomion herättämistä (esim. kilisevällä lelulla) vasemmalla puolella, jotta vauva itse kääntäisi päätään sinne päin. Pään manuaalinen käsittely ei vauvasta tuntunut mukavalta ja hän ilmaisi epämukavuuden itkulla. Terapiahetki ei kestänyt kovin kauan, 10 minuuttia suurinpiirtein. Tällä viikolla pääsemme mahdollisesti myös itse kokeilemaan manuaalisen hoidon tekemistä vauvalle.
Olemme tässä viikkojen aikana huomanneet, että lääkärit eivät ohjaa asiakasta liikkumaan, vaan kehottavat enemmänkin varomaan käyttämästä kipeää kehonosaa. Esimerkkinä: miesasiakas, jolla on operoitu ACL ja menisci toisesta polvesta. Leikkauksesta on jo 4 kk, mutta harjoittelu koostuu edelleen isometrisistä harjoitteista sekä kuntopyöräilystä ja hän kävelee edelleen kyynärsauvan kanssa. Kerran, kun asiakas oli hoidoissa ja töissä oli rauhallinen hetki, saimme luvan ohjata hänelle lisää harjoitteita. Suunnittelimme harjoitteiksi minikyykyn tuen kanssa, minikyykky yhdellä jalalla tuen kanssa, polven loppuojennusta kuminauhalla ja tasapainottelua tasapainotyynyn päällä. Asiakas oli hyvin pelokas tekemään liikkeitä ja kaikkiin harjoitteisiin hän sanoi: "hyvä liike, mutten pysty tehdä tätä vielä". Lopuksi hän uskaltautui tekemään kanssamme minikyykkyä molemmilla jaloilla ja loppuojennusta. Viime viikon loppupuolella huomasimme yhden työntekijän ohjaavan hänelle samoja liikkeitä kuin mitä me olimme ohjanneet. Mietimme, oliko asiakas ollut hieman pelokas myös sen takia, että kaksi opiskelijaa ohjasi hänelle harjoitteita, varsinkin kun lääkäri oli kehottanut olemaan varovainen polven kanssa. Lääkäri oli mm. todennut, että portaiden kulkeminen (etenkin painavan repun kanssa) ei ole hyväksi polvelle. Meistä on todella kummallista, että kuntoutusvaiheessa ei uskalleta kuormittaa raajaa tarpeeksi, vaan keskitytään ainoastaan passiivisiin hoitoihin.
Viime viikolla huomasimme myös erittäin mielenkiintoisen asian. Keskiviikkona satoi koko päivän (mikä oli jo itsessään erikoista yleensä aurinkoisessa Barcelonassa), joten sen vuoksi asiakkaat jättivät saapumatta fysioterapiaan. Toisaalta hiljainen työpäivä oli mukavaa vaihtelua, koska tuolloin oikeasti oli aikaa hoitaa yhtä asiakasta kerrallaan, eikä tarvinnut olla jo kiirehtimässä seuraavan asiakkaan luokse. Toisaalta Barcelonassa ei olla varauduttu sateisiin säihin, koska niitä on niin vähän. Esim. jalkakäytävät eivät ole asfalttia, niin kuin meillä Suomessa, vaan ne ovat tehty sileistä laatoista, jotka sateella ovat erittäin liukkaat. Meinasimme itsekin kaatua monta kertaa kävellessämme töihin. Joten ei ihme, että esim. ikääntyneet eivät uskalla lähteä ulos, vaan jäävät mieluummin sisälle.
Seuraavaksi viimeisten kahden viikon vapaa-aika kuvina, olkaa hyvä!
Kaksi viikkoa sitten perjantaina kävimme Montjüicin suihkulähteellä katsomassa valo- ja musiikkoshowta. |
Saman viikon sunnuntaina vietimme päivän kämppistemme kanssa. Ensin kävimme etnisen kulttuurin museossa. |
Ja sen jälkeen kävimme tapaksilla. |
Viime viikonloppuna teimme yhden yön reissun Tarragonaan. |
Lauantaina kävimme katsomassa FC Barcelonan jalkapallopeliä. Tunnelma stadionilla oli hieno ja Barcelona voitti pelin 5-2. |
Videolta pääsee vielä kurkkaamaan tunnelmia Tarragonan reissulta :)
Hasta luego!
Kommentit
Lähetä kommentti